Ystävälleni

Ystävälleni

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Olen ihastunut varattuun mieheen.

Kyllä, olen ihastunut varattuun mieheen, vaikka en haluaisikaan sitä myöntää. Enkä aiokaan sitä koskaan ääneen sanoa. En kellekään.

Kyseessä on paljon minua vanhempi työkaverini. Jo heti alkuun yhteistyömme alettua huomasin viihtyväni hyvin hänen seurassaan. Juttu luisti ja monet kerrat sain nauraa silmät päästäni. Mutta eihän hän ollut mitenkään siinä mielessä ajateltava mies. Hänhän on paljon vanhempi, varattu ja aivan eri maailmasta kuin minä. Ei mikään helppo persoonakaan, joten helposti myös ärsyynnyin häneen. Ulkonäkökään ei ollut sitä, millaisiin miehiin yleensä kiinnitän huomioni, vaikka ihan miellyttävä olikin. Ja olinhan tuolloin kiinnostunut myös eräästä toisesta miehestä, joka oli paljon paljon potentiaalisempi.

Pian kuitenkin huomasin, että mieleni teki kääntyä hänen puoleensa kaikissa mahdollisissa työasioissa. Hänen näkemisensä tuntui aina hyvältä (vaikka hän ärsyttävä aina välillä olikin). Ja voi jestas ne muutamat viattomat kosketukset, miten hyvältä ne tuntuivatkaan. Tajusin ajattelevani häntä liikaa ja jossain vaiheessa minun oli pakko myöntää itselleni tunteeni.

Nykyään jopa hänen nimensä näkeminen teksteissä aiheuttaa pienen sävähdyksen minussa.

Tiedän ettei tunteillani ole väliä, niillä ei saa olla. Enkä tässä tapauksessa aio tehdä mitään. Mutta sattuuhan se. Ei hän ole minun unelmieni mies. Valitettavasti vain pidän hänestä hyvin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti