Vain läheiseni tuntevat tarinani. Vanhempani ovat kuulleet lievennetyn version. Tärkeimmät ystäväni tietävät jo melko paljon totuudesta. Mutta suurimmalle osalle ympärilläni olevista ihmisistä en sano sanaakaan kiputarinastani. Kukaan ei tiedä koko totuutta.
Toisinaan oma kipu vie voiton. Ei jaksakaan vetää sitä hymynaamaa kasvoilleen. Sattuu ja itkettää. Näytän kipeänä pelottavan ankealta, muutaman kerran olen säikähtänyt omaa peilikuvaanikin.
Ja sit siinä on joku utelemassa, että mites sinä nyt noin? Miksi sä et hymyile? Joku, jolle tarinasi ei tosiaankaan kuulu.
Viime kesänä olin hermostua todella eräälle vanhemmalle kollegalleni. Naamasta näkyi taas jossain meetingissä, että vähän koskee. Tämä oli heti utelemassa, että mikäs nyt on pielessä, oletko sinä suuttunut jostain? Kuittasin lyhyesti, että vähän päätä särkee. No, siitäpä seurasi pitkä inttäminen, että sun pitää nyt mennä työterveyslääkärille. Yritin vihjata kauniisti, etten nyt työterveyslääkäriä tähän kaipaa (olinhan vasta omaa hoitavaa lääkäriäni käynyt tapaamassa ja oli taas todettu ettei tilanteessa ole oikein mitään tehtävissä ja tiesin itseni täysin työkykyiseksi). Lopulta tuo kollega tajusi lopettaa, enempää en selitellyt, mutta lopputuloksena kellään ei ollut mitenkään hyvä mieli. Kiusallinen tilanne molemmin puolin.
Olen sen jo oppinut, alkoholi ei auta. No myönnetään, hetken se helpottaa, mutta vain hetken. Ja kun krapula alkaa kolkutella, voi sitä syyllisyyden määrää! Kärsin jatkuvasta kivusta ja aiheutan vielä tieten tahtoen itselleni lisää kipua vapaaehtoisesti! Krapulat ovat tuntuneet monin kerroin pahemmalta kipuelämän alettua.
Mutta itse asiaan. Jonkun kerran on mennyt överiksi kipuun juodessa. Kavereille on helppo todeta vaan, että "koski niin vitusti, niin lähti lapasesta" ja se on siinä. Mutta mitäpä sanot ihmisille, joille et halua kertoa mitään?
Viime talvena kävi tällainen tilanne. Olin kiinnostunut eräästä työkaveristani. Eräs naispuolinen työkaverini oli myös kiinnostunut samaisesta miehestä. Työpaikan jokin koulutus ja ilmaista viinaa tarjolla. Kiputilanne alkoi ottamaan valtaansa pikkasen liikaa ja kun ei kipulääkitys auta - niin punkkuhan aina auttaa. Yhtäkkiä tajusin olevani järkyttävässä kunnossa pomoni ja kaikkien muidenkin edessä. Järkyttävä häpeä seuraavana päivänä.
Kyseinen nainenhan päätti sitten pitää huolen, ettei kukaan ainakaan pariin kuukauteen unohda ylilyöntiäni. Jauhoi ja jauhoi, taustalla tämä "kisamme" tästä miehestä. Kellekään en sitten selittänyt, miksi join niin paljon sinä iltana. Mutta kyllä harmitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti