Ystävälleni

Ystävälleni

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Miehistä ja mystisestä aivotoiminnasta, osa 1.

Viime aikoina minulla ei ole ollut kovin paljoa hyvää sanottavaa miehistä. Vielä vähemmän olen ymmärtänyt heidän aivotoimintaansa. Mutta eräitä mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt.

Kuinka klassinen tilanne onkaan: naisella on murheita, jokin painaa hänen mieltään, ympärillä oleva mies ei huomaa tilannetta, vaikka nainen kuinka yrittää viestittää rivien välistä pahaa oloaan ja lopulta nainen suuttuu miehelle. Tämän kohtauksen olemme kaikki nähneet lukuisat kerrat vähintään elokuvissa.

Omassa elämässäni minä sen sijaan yllätyn kerta toisensa jälkeen, kuinka uskomattoman herkästi miehet aistivat huonoa fiilistä, vaikka kuinka yrittäisin sitä peittää.

Olen alkanut epäilemään, eivätkö naiset vain itse huomaa miesten huomanneen?

Miesten tapa reagoida naisen ahdistukseen on hyvin erilainen. Kriisin hetkellä naispuoliset ystävät tulevat kylään viinipullon ja parin suklaalevyn kanssa ja sit jauhetaan useampi tunti asiasta vedet silmissä. Sen sijaan ainakin omien havaintojeni mukaan miehet reagoivat usein auttamalla käytännön asioissa. Ei puhuta suoraan asiasta, mutta joten käytöksellä osoitetaan, että ollaan tukena. Esimerkiksi sen sijaan, että se miespuolinen työkaveri alkaisi kysymään tunteistasi, hän tarjoutuu tekemään työtehtävän puolestasi ja kehottaa pitämään kahvitauon sillä aikaa. He tsemppaavat jatkamaan puuttumatta alakuloisuuden syihin. Kertovat vitsejä, jotta saisivat sinut nauramaan.

Ensi kerralla siis kun miehesi ei tunnu ymmärtävän pahaa oloasi, rauhoitu hetkeksi ja tarkastele ympärillesi. Laittoiko hän sinulle sittenkin ruokaa? Teki kotiaskareita puolestasi? Ehkä hän sittenkin huomasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti