Kivuttomuus on kipupotilaalle mullistava kokemus. Yksi aamu heräät ja sitä ei kuulukaan. Seuraavana aamuna se puuttuu jälleen ja jossain kohtaa tajuat sen lähteneen omille teilleen.
Alkuun on outo olo. Päällimmäisenä on fiilis, etteivät asiat ole niin kuin niiden tulisi olla. Jokin on muuttunut. Vialla ehkä? Eihän tämä tavallisesti tältä tunnu. Olo on siis niin kutsuttu normaali - oho - hymy.
Pian sitä kuitenkin suorastaan suuttuu. Hei, miksi jätit minut? Aivan kuin uskollisin ystäväsi unohtaisi sinut tuosta vaan - jättäisi vastaamatta puheluihisi ja löytäisi uudet kaverit. Jokin, jonka luulit pysyvän aina rinnallasi - lähti. Good byeeee! Pitkiä päiviä, iltoja ja öitä olet mielessäsi tehnyt kovaa taistelua hyväksyäksesi kivun osaksi elämääsi. Siitä on tullut osa identiteettiäsi ja nyt se onkin poissa. Mielessäsi olet kamppaillut, nenäliinoja käyttänyt, muuttanut ajatteluasi sen vuoksi. Ja nyt pitäisi jälleen alkaa ajattelemaan itsensä uusiksi. Olen minä, mutta jokin puuttuu, minua on vähemmän. Olenkin tavallisempi ja tylsempi. Alkaa ihan todella harmittamaan. Oikeasti, siis juu, päällimmäiset tunteet ovat nimeltään viha ja suru.
Yhtäkkiä ikävöin kipuani.
Sitten on ylimääräistä aikaa. Aiemmin töiden jälkeen aika meni sängynpohjalla nukkuessa. Kipulääketokkurahengailua. Nyt voisikin tehdä jotain, jaksaisi lähteä jonnekin. Tulee aivan hölmö olo. Vaikka tekemistä olisi, ei kuitenkaan osaa tehdä oikein mitään. Et ole tottunut sellaiseen. Eihän minulla pidä olla sellaiseen mahdollisuutta?
Pikkuhiljaa tottuu kivuttomuuteen. Jatkaa elämää. Päiviin alkaa tulla uutta sisältöä. Kipu unohtuu. Kävikö minulle todella näin, wau! Uusi identiteetti on mahtava.
Eräänä päivänä havahtuu taas tuttuun tunteeseen. Ota kipulääkkeet - ei auta. Kipu yltyy. Ilmaista viinaa tarjolla työpaikan illanistujaisissa. Pian nolaat itsesi pomosi ja kaikkien muiden edessä. Oksennat jossain piilossa. Häpeät silmät päästäsi seuraavana päivänä. Kaikki tuntevat sinut.
Kierros nro 2. lähtee käyntiin taas, monta kertaa kamalampana kuin ensimmäisen kierroksen jälkeen saatoit sen kuvitellakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti